Opettaja-lehti: Nuorten vika?

Kirjoitus on julkaistu Opettaja-lehdessä 23.3.2015:

”Nykynuoret eivät osaa tehdä mitään. He eivät halua tehdä töitä, vaan lorvia.”

Nykynuoret, nuo parjatut ja pelätyt tulevaisuuden toivomme, eivät ole muovautuneet nykynuoriksi yhdessä sukupolvessa. Käytännössä jatkuvassa muutoksessa on ollut perheen sisäinen työnjako ja käytännön tekeminen. Vielä parikymmentä vuotta sitten saattoi kohdata perheen, jossa isä korjasi autoa, äiti teki räsymattoa, ja lapset iskivät kätensä pullataikinaan.

Yhtä hyvin saattoi jo kohdata perheen, jossa ruoka tuli puolivalmiina kotiin ja autot korjattiin merkkiliikkeessä. Ja tähän suuntaan yhteiskunnallinen muutos on perheitä sekä käytännön­ ja kädentaitoja vienyt.

Vaikka yhä pienempi osa tarvitsee työssään juuri näitä käsityötaitoja, täytyy jokaisen silti osata ratkaista ongelmia ja tarttua asioihin. Aiemmin oli enemmän pohjaosaamista varsinaisesta työnteosta jo kotoa. Nykyään tämän osaamisen taso on heikompi kuin aikaisemmin. Tässä on ammatillisen koulutuksemme suurin haaste.

Yhtäältä kyse on siitä, ettei taitoja enää tarvita. Toisaalta kyse on siitä, ettei taitoja enää vaadita. Muutos näkyy ammattiopistossa paitsi dramaattisena käsityötaitojen tason romahtamisena. Opiskeluajasta iso osa menee käsityötaitojen opettamiseen, vaikka tarkoituksena on koulia opiskelijoista rautaisia ammattilaisia. Emme voi muokata perheitä, mutta koulutusta voimme. Tarvitaan opetuksen uudenlaista suuntaamista, jotta se vastaa tähän muutokseen. Koulutuksen ja työelämän on puhuttava samaa kieltä, ja yleissivistävän opetuksen tulee kulkea tiiviisti yhdessä ammatillisen opetuksen kanssa.

Tällä hetkellä yritämme kouluttaa ammattikouluissa insinöörejä, toisaalta taitotaso ei riitä duunarin töihin. Muutoksia tarvitaan myös oppilaitosten tapaan tukea nuoria ensimmäisen oikean työpaikan hankkimisessa, kehityksessä työntekijäksi ja ammattilaiseksi. Kun todistus on lyöty käteen, opiskelija astuu kohti työelämää yksin. Ja usein vailla vaadittuja taitoja. Antti Tomminen Opettaja, kansanedustajaehdokas (vihr.) Nokia

Kommentit

Suositut tekstit