Tämän takia luontoa suojellaan - Helvetinjärvi

Teimme syyslomalla perheen kanssa kolmen päivän vaellusreissun Helvetinjärven kansallispuistoon, joka sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Emme ole aikaisemmin käyneet Helvetinjärvellä, koska muutaman päivän kiertoreitin suunnittelu on tuntunut hieman hankalalta. Koska muut lähiseudun reitit on jollain tasolla jo koluttu, nyt oli tämän aika. Onneksi.

Matkaan lähti kahdeksanvuotias Olavi vanhempiensa kanssa. Kahden yön reissu pojalla on plakkarissa jo viime kesältä, mutta nyt tarkoituksena oli harjoitella hieman pidempiä päivämatkoja repun kanssa. Ehkä jo parin vuoden päästä pääsemme Lappiin? Vanhemmilla on kokemusta jo aikamoisesta nipusta pitkiä vaelluksia Suomessa ja Ruotsissa, joka osaltaan ehkä on asettanut riman maaston ja luonnon osalta aika korkealle.

Ensimmäinen päivä 12km:

Näkymä Haukkajärveltä Haukkajoelle.

Retki alkoi Haukkajoelta, joka on melojien suosima kaunis joki. Osin joki kulkee rauhallisesti, osin pauhaa virtaavana koskena. Joen läheisyydessä olevaa polkua oli kiva kulkea ja olipa reitillä siltakin. Ensimmäinen mielenkiintoinen eläinhavainto tehtiinkin juuri tältä sillalta. Isokokoinen joutsen lähti uiskentelemaan karkuun innokasta retkeilijäkolmikkoa.

Haukanhiedan upea hiekkaranta.

Haukanhiedalla pidimme ensimmäisen rinkkatauon ja haukkasimme hieman suklaata. Paikalla oli upea hiekkaranta ja hyvät leiriytymismahdollisuudet. Infopisteellä on vettä tarvitseville kaivo ja lähistöltä löytyy myös matkailuvaunuille oma tilansa. Nuotiopaikkoja oli useampia ja paikalla oli kunnollinen keittokatos puuhelloineen.

 

Nuotiolla tehty lounas kuuluu asiaan. Ja pannujen kuuluu olla nokiset!

Olemme aika ruokaorientoituneita ja pyrimme vaelluksillakin panostamaan hyvään ruokaan. Haukanhiedan jälkeen kävelimme vielä muutaman kilometrin ja jäimme pienen järven rantaan tekemään lounasta. Mielestäni lastenkin kanssa liikkuessa on syytä panostaa taukoihin ja ruokahetkiin. Retkikeittimiäkin löytyy, mutta nuotiolla laitettu ruoka maistuu aina hieman paremmalta. Sopivan pieniä tikkuja tekemällä ruoka lämpenee keittimiä nopeammin ja keittiökin laajenee helposti yhden keittolevyn minikeittiöstä lähes gourmet-tasoiseksi ;) Kiireetön hetki nuotiolla herkullisen ruuan ja pienen jälkiruuan kanssa, mikäpä olisi sen parempaa. Lapset voivat käydä tutustumassa lähiluontoon vanhempien pakkaillessa tavaroita lähtövalmiiksi.

Pahimmissa jyrkänteissä oli helpotusta.

Lounaan jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti Helvetinkolun jylhiä ja ainutlaatuisia maisemia. Korkeuserota alkoivat olevaan selkeästi isompia ja matkalla näkyi paljon hämmästyttä herättäviä myrskytyhoja. Kaatuneiden puunrunkojen yli oli hauska loikkia ja pomppia. Pahimpiin ja korkeimpiin jyrkänteisiin oli kuitenkin rakennettu hyvät rappuset, joita pitkin kelpaa lasten ja huonompijalkaistenkin taapertaa rinteitä ylös.

Kolua lähestyttäessäkin oli jo jylhiä kallioita.

Helvetinkolun lähestyessä kalliot alkoivat nousemaan pystysuoraan, olipa reitillä yksi kalliokiipeilupaikkakin. Vastaan tuli aika kovalla syötöllä lapsiperheitä ja erilaisia hyväntuulisia ryhmiä. Lasten ikä vaihteli noin viidestä vuodesta hieman toiselle kymmenelle. Kolulla kävimme ensin tutustumassa näköalapaikan hulppeisiin maisemiin.

Helvetinkolun näköalapaikka.

Näköalapaikalta siirryimme seuraavaksi koko reissun kohokohdan kimppuun. Helvetinkolu. Iso, pelottava, varallinen? Ei ehkä sentään, mutta todella vaikuttava kuitenkin. Laskeutuminen alkoi.

Helvetinkolu ylhäältä.

Matkalla alas oli ajoittain pienelle ihmiselle haastavia kohtia. Vähän oli märkää, mutta ennenkaikkea vaikita ja korkeita laskuja kiviltä toisille. Todella hienoa ja jännittävää, ajoittain pelottavaakin.

Helvetinkolu ylhäältä.

Alhaalla aukeni upea järvi.

Helvetinkolun alapuolella oleva järvi.

Ja ylöspäin katsottaessa kolu näytti jumalaiselta! Tämä oli "yläkerran" maisemista huolimatta ehkä lempipaikkani. Valtava mänty kasvoi keskellä kolun sisäänkäyntiä, eräänlaisena porttivahtina. Iso, mutta lempeä.

Helvetinkolu alhaalta.

Helvetinkolun ja sen lähiympäristön kiipeäminen otti koville. Jalat olivat selkeästi nuorisolla jo hieman väsyneet, vanhemmillakin puristi hieman kankusta moinen kiipeily. Väsymystä piti ajoittain lieventää kaikenlaisella hassuttelulla ja tarinoilla. Matkaa Helvetinkolulta ensimmäiseen yöpaikkaan oli kaikkiaan viitisen kilometriä.

Lähimetsissä on kuultu liikkuvan myös menninkäisiä!

Matkan väsymysten jälkeen aloimme rakentelemaan leiriä. Isä ja poika lähtivät polttopuiden hakuun, äiti jäi kokoilemaan telttaa. Ensimmäiselle illalle oli varattu erikoisherkuksi äijille grillimakkaraa ja äidille soijanakkeja. Nuotion teko oli hauskaa ja illan pimetessä tunnelma vaan nousi.

Nukkumaan menimme suhteellisen aikaisin. Yö oli meluisa: metsäkoneet työskentelivät myöhään ja aloittivat aikaisin. Jostain kuului metsästäjien laukauksia. Oli selkeästi ollut pakkasta, mutta juomavedet ja ruokatarvikkeet eivät kuitenkaan olleet jäätyneet.

Toinen päivä 13km:

Aamupalaksi leipää ja voita. Ei näkkileipää, vaan ihan aitoa ruisleipää ja voita. Päällä leikkelettä ja juustoa. Veera oli ruokavalionsa takia ottanut mukaan puolen litran pulloon rikottuja kananmunia. Päälle kahvia ja teetä. Olen aina ihmetellyt sitä, että porukka syö vaelluksella näkkileipää ja pussikeittoja.

Aika kolea aamu, mutta illalla sytykehommista innostuneen muksun pilkkomista tikuista saatiin nopeasti aamupalanuotio palamaan. Se lämmitti mukavasti ihmiset ja kahvit. Kylmyydestä huolimatta ei  ollut mitään selkeitä pakkasen merkkejä näkyvissä. Vaihdoimme muutaman sanan 100m päässä olevan naiskaksikon ja heidän koirakamunsa kanssa.

Kamat kasaan ja matkaan. Muutaman sadan metrin jälkeen saimme kyytiin muutaman jäisen lampaankäävän, jotka puhdistimme heti pannuvalmiiseen kuntoon.Alkumatkasta oli aika paljon polkuja, loppupäivä vaikutti hieman turhan tiepainotteiselta. Tiet tosin olivat metsäteitä, mutta tylsiähän ne ovat polkuihin verrattuna.

Padon vieressäkin virtaa.

Matkalla törmäsimme aika uuteen patoon ja sen vieressä olevaan pumppaamoon tai voimalaan. Epäilen lähialueen mökkiläisten ottavan tästä kesäisin vetensä, tai sitten tekevät jopa sähköä. Putouskorkeus ei tosin ollut kummoinen, eikä kala-aktiivin harmiksi ollut kyllä ajateltu kalojen mahdollista nousuakaan. Pöh.

Käsin veistetty hirsitönö pumppaamolle tai voimalalle.

 Matkan varrella oli aika paljon vanhoja rakennuksia, joista osaa oli selkeästi korjailtu hiljan. Aika autiota silti oli. Selkeästi asutus on karannut kaupunkiseuduille.

Muutaman kilometrin jälkeen pidettiin rinkkatauko ja maisteltiin hieman suklaata. Muutimme suunnitelmaa yhdessä siten, että kokeillaan mennä hieman alkuperäistä suunnitelmaa pidemmällä olevalle leppäjärven laavulle. Ja takaisin baanalle kohti valkoinen -järveä.

Valkoinen - nimensä veroinen järvi.

Tie tuntui pitkältä, mutta valkoinen oli todella nimensä veroinen. Aurinko paistoi pienen matalan järven pintaan ja muutti sen nimensä mukaisesti valkoiseksi. Vesi oli niin kirkasta, että rannasta saattoi nähdä 20m päässä matalan järven pohjassa olevat kivet. Muksu halusi kalaan, joten kaivoin pienen teleskooppionkivavan esiin. Eihän sieltä mitään tullut, mutta tärkeintähän kalastamisessa onkin elämys :)

Valkoisella paistettiin lampaankääpää muu ruuan kaveriksi, nuotiolla tietenkin taas. Nuotiopaikalla oli tuulisuojana vanha veneenpuolikas ja pöytätasoina upeat kivipaadet. Vieläkin hieman jäiset käävät paistuivat voin ja suolan kanssa herkulliseksi lisukkeeksi. Täytimme vesipullomme kirkkaasta lammesta. Vedenpuhdistustabletit sekaan, vaikka tuskin niitä olisi tarvittu.

Kunnollisen ruokatauon jälkeen päätimme jatkaa vielä matkaa laavulle. Edessä oli ensimmäinen kunnollinen suunnistuspätkä, eli ei ulkoilureittiä, pätkittäisiä polkuja, paljon korkeuseroja ja ojia. Parhautta!

Parhautta tämä pätkä todellakin oli, sillä ensimmäisenä kuljimme paksun sammaleen peittämään vanhaan metsään. Metsässä ihailimme pohjantikan nakuttelua pitkään, se ei hämmästynyt kuvaamista eikä ihmisiä. Jatkuvasti liikkeessä olevasta ahkeroivasta tikasta ei vaan tahtonut saada oikein terävää kuvaa. Koska lähikuvat eivät onnistuneet, niin lyödäänpäs kiva metsä taustalle ja pieni tehtävä, etsi kuvasta lahopuu ja ruuanhakumatkalla oleva tikka!

Etsi kuvasta tikka.

Tikan jälkeen ylitys ja yksi reissun upeimmista nousuista ylös mäelle. Koko matkan valkoiselta on ollut lähes koskematonta luontoa ympärillä, mutta polku on silti hyvin erottunut. Mäen päälle päästyämme oli pakko ottaa taas sienipussi esiin. Kantarellejä! Herkut kyytiin ja eteenpäin. 5m päässä loisti valtava määrä suppiksia. Kerääminen oli pakko lopettaa kun pieni pussi tuli täyteen. Ei näitä kotiin asti täältä voi kantaa, otetaan evääksi vaan.

Matkan jatkuessa suppilovahverot tunkivat esiin molemmilta puolilta polkua. Ei selkeästi mikään suosituin vaellusreitti. Mäeltä laskeuduimme hakkuuaukealle, menimme ojan yli ja edelleen taas mäelle. Olimme hieman epätietoisia tarkasta sijainnistamme, mutta päätimme jatkaa samaan suuuntaan koti poikittain menevää tietä. Tämän lopulta löysimmekin, vaikka olimmekin edenneet hieman pohjoisemmassa kuin luulimme.

Tiellä kulkeminen alkoi pikkumiestä selkeästi vähän ryydyttämään. Seuraavan tauon päätimmekin pitää metsästystornin kohdalla. Sinne oli hauska kiivetä tähystelemään ja miettimään varsinaista metsästämistä. Taukopaikalta oli enää pari kilsaa laavulle. Kello oli 16.30, joten ehtisimme perille komeasti ennen auringonlaskua.

Laavulla havaitsimme olevamme aikas komea mäen päällä. Poika jätettiin tekemään nuotiota yksin, vanhemmat lähtivät könyämään vettä kippoihin ison ja jyrkän mäen alla olevasta järvestä. Veden hakeminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Ranta oli veden päällä kasvavaa suomaista kasvustoa, joka ei kantaisi välttämättä ihmisen painoa. Yhdessä kohdassa oli kuitenkin laudanpätkiä ja vesivaneria "laiturina". Saimme kattilat ja kahvipannun täyteen, ja pääsimme suht täysine kippojen kanssa vielä liukkaan mäen ylöskin.

Ylhäällä savu jo tuoksui, mutta muksu ilmoitti ettei ole tuohta. Nuotio oli rakenneltu isoista puista ja sytyttämistä oli jo yritetty, mutta eipä ollut syttynyt vielä omin avuin. Veistelimme ja pilkoimme yhdessä vähän lisää sytykkeitä ja saimme nuotion syttymään. Tärkeätä oppia tämäkin taas, kohta syttyy jo.

Vaahtokarkki paahtumassa. Ei vielä, pyörittää pyörittää....

Illalla söimme reippaasti ja lopuksi uusi herkku kehiin: paahdettuja vaahtokarkkeja. Vaahtokarkeista tulee aivan uskomattoman hyviä, kun ne pistää tikkuun ja hitaasti pyörittelee vaahtokarkkia hiilloksen tai tulen lämmössä. Turvonnut vaahtokarkki on käytännössä sulaa sokeria, jonka pinta karamellisoituu rapsakaksi. Taitolaji tämäkin.

Auringonlasku laavulla.

Mietimme viimeiseen asti yöpymisratkaisua: nukutaanko laavussa vai teltassa? Nuotiolla oli lämmin, mutta sen ulkopuolella oli selkeästi aikaisempaa kylmempää jo seitsemän-kahdeksan aikaan. Muita ei tullut paikalle, joten valitsimme molemmat. Laavu oli iso, joten pystytimme telta laavuun sisälle. Onpahan lämpimämpi kun on kolme hirsiseinää ja teltta ympärillä. Oli lopulta hyvä ratkaisu, vaikka muuten en kovalla puualustalla nukkumisesta oikein pidäkään. Yö oli kylmä ja pakkasta lienee ollut 5-6 astetta. Vedet olivat jäässä, telttaan tiivistynyt kosteus oli myös aivan jäässä, koska teltta ei selkeästi laavussa oikein päässyt tuulettumaan normaalisti.

Kolmas päivä 8,5km:

Aamu oli kolea. Lämmintä päälle ja kunnollinen nuotio kehiin. Aamupala brutal. Kananmunia ja leipää. Innostuimme lämmittämään vähän kohmeisiä leipiä nuotion lämmössä. Juusto suli ja saaristolaispalojen pinnalla ollut siirappi muuttui makeaksi. Kahvia maltillisesti, koska vesi oli olevinaan vähissä. Tavaroiden pakkaamisessa meni kohmeisilla käsillä vähän aikaa, mutta matkaan päästiin. Edessä 8,5 kilometriä poluvoittoista etenemistä takaisin Haukkajoelle. Pari kilometriä mahtui teitäkin matkalle.

Huurteista metsää oli hauska tallata. Matkalla näkyi hienoja valkoiseksi jäätyneitä aukeita, polut rapisivat kenkien alla ja aurinko paistoi kauniisti. Matka taittui mukavasti. Menimme muutaman nykyisen ja vanha pihapiirin läheltä, kummastelimme aika totaalisia hakkuita, kylttiä lähteelle (ei kartassa) ja karhunpesälle (keskellä hakkuuta).

Leipätauko pidettiin noin neljän kilometrin kohdalla ja jatkoimme polkuja eteenpäin. Muutama kilometri Haukkajoelle menikin aika nopeasti. Sieltä otettiin vielä vähän kuvia ja jatkoimme läheiselle parkkipaikalle kohti Transporterin mukavia penkkejä.

Haukkajoen pauhuja.

Jaa niin, jäi vielä kertomatta mihin niitä kansallispuistoja tarvitaan. Näimme muutamassa tunnissa kolmatta kymmentä lasta ja nipun aikuisia, lisäksi vietimme aikaa nuotiolla, laavussa, teltassa, upeilla taukopaikoilla ja hienoissa vanhoissa metsissä. Törmäsimme hienoihin soihin, vanhoihin metsiin jotka eivät olleet kuulleetkaan monitoimikoneista, korppeihin, pohjantikkaan ja moneen arkisempaan eläimeen. Vaikka emme nähneetkään muksun toivomaa hirveä, niin näimme paljon jälkiä. Oli varma peura ja hirvi, lisäksi jännä jälki joka ei oikein koiraltakaan näyttänyt. Voisiko hän olla peräti susi. Tuskin, mutta jäipähän mieleen. Paljon näimme myös kakkakasoja, joissa oli kokonaisia puolukoita sisällä. Kettu vai supi?  Näitä kasoja oli paljon kaikilla teillä, poluilla, silloilla ja jos vaikka missä.

Näitä elämyksiä ei voi saada hoidetussa talousmetsässä, jossa eläimille ei ole tarjossa samanlaista rauhaa, lahopuuta ja hyönteisiä, lajeille ominaisia olosuhteita, puhdasta ilmaa ja vettä. Paitsi, että tällaiseen luontoon pääseminen on meille ihmisille tärkeätä, se on erityisen tärkeätä luonnon kannalta. Meidän pitää olla ylpeitä meidän upeasta luonnostamme, sen monimuotoisuudesta ja sen paikallisista eroista.